Sean purki huonosta treffionnesta johtuvan pahan mielen tukkeutuneeseen vessaan. "Jos aion koskaan saada naisen viihtymään luonani, on kämpän oltava mahdollisimman siisti", hän mutisi tapellessaan karhupumpun kanssa tukosta vastaan.

Kun ikävät siivoushommat oli hoidettu, Sean päätti suunnitella unelmiensa taloa. "Valkeaksi rapattu kartano sen olla pitää", hän päätti, "mutta ehkä hieman kauniimpi ja suurempi kuin tämän piirroksen talo."

Illalla Seanilla oli taas treffit. Edellisiltana hänet kylmästi torjunut Manta Tovi oli soittanut ja pahoitellut julmaa käytöstään. "Olen niin pahoillani, kun en antanut sinulle mahdollisuuttakaan", Manta oli sanonut katuvana, "Niin että haluaisitko lähteä kanssani Yy-kaa-koo-kahvilaan?" Tottahan toki Sean oli suostunut. "Minun mahtava ulkonäköni sai Mantan takuulla toisiin aatoksiin", hän pohti tyytyväisenä.

"Tosi kiva kun pyysit minut treffeille", Sean tervehti Mantaa ja antoi tytölle poskisuudelman, "Minä halusinkin tutustua sinuun." Manta näytti hieman hämmentyneeltä, ja Sean ajatteli hymyillen, että tyttö varmasti piti hänestä.

"Toivottavasti et ole kauhean vihainen minulle. Minä olen vain niin lopen kyllästynyt miehiin, jotka eivät arvosta naisia, että ennustajan sanat olivat liikaa minulle", Manta selitti kalseaa käytöstään. "Älä huoli, en minä pahasti loukkaantunut", Sean lohdutti.

Kun kaikesta alkupahoittelusta ja pienestä ujoudesta oli päästy, Seanilla ja Mantalla riitti juttua.

Seanin vatsaan tuntui lehahtavan perhoslauma, kun Manta katsoi häneen. Pöytäpaikkaa odotellessa Sean ja Manta silmäilivät toisiaan punastellen ja arasti hymyillen.

"Oikeasti, minä en ymmärrä miten saatoin torjua sinut ihan suoralta kädeltä eilen", Manta sanoi kun he vihdoin olivat päässeet pöytään, "Minulla on ollut tänään hauskempaa kuin pitkään aikaan."

Aterian (ja muutaman kuohuviinilasillisen) jälkeen Manta ehdotti, että he tanssisivat, ja Seanille se tietenkin sopi. Hän rakasti tanssimista ja kauniin naisen kanssa oli aina hauskaa viettää aikaa.

Loppuilta kuluikin sitten tikkaa heitellen ja vitsaillen. Seanilla ja Mantalla näytti olevan niin hauskaa, että myös tuntemattomat simit liittyivät heidän seuraansa.

Mantan oli pakko lähteä kun kello läheni kolmea yöllä. "Minulla oli aivan tajuttoman hauskaa, kiitos tästä", hän sanoi ja suuteli Seania nopeasti huulille. Seanista tuntui, kuin perhoslauma hänen vatsassaan olisi villiintynyt ja nostanut hänet lentoon.

Sean jäi vielä Mantan lähdettyä viettämään aikaa kahvilaan. "Hei herra, te näytätte hieman.. vähäveriseltä. Oletteko kunnossa?" Sean huolestui kalpean näköisen herran puolesta. "Oh, vähäverinen on täysin oikea sana", herra vastasi salaperäisesti hymyillen, "mutta olen kunnossa, aivan kunnossa, kiitos vain huolenpidosta."  Kalpean herran katse seuraili nuorta naista, ja Sean tunsi äkillistä tarvetta häipyä paikalta mahdollisimman pian.

"Olipas se outo miekkonen", Sean mutisi odotellessaan taksia, joka veisi hänet Laulumajaan. (Seanille jumittui tuo ilme ties kuinka pitkäksi aikaa.)

Laulumajassa oli mukavan letkeä tunnelma. Kaikki vain jorasivat, ja Sean hyppäsi totta kai mukaan tanssin pyörteisiin.

Ja sitten hän bongasi tanssijoiden joukosta jotakin, joka sai hänen askelensa sekoamaan. Seanin silmien edessä seisoi viehättävin nainen, jonka hän oli koko kaupungissa nähnyt. Hänen mielestään nainen oikein hehkui vetovoimaa.

Seanin oli pakko päästä puheille tuon vihreäsilmäisen vaaleaverikön kanssa.

"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet äärimmäisen viehättävä?" Sean aloitti keskustelun, "Mikä on nimesi, kaunokainen?" Nainen näytti hieman epäilevältä. "Öh, hei. Minä olen Rebekka Nikula", hän vastasi hymyn kera, "Entä kuka sinä olet?" Sean esitteli itsensä ja pyysi neitoa tanssimaan.

Rebekka suostui tanssipyyntöön. Sean sai bailaamisen ohella tietää, että Rebekka oli yhden kaupungin rikkaimman miehen tytär ja sen vuoksi ammatiltaan ammattimainen juhlavieras. "Se tarkoittaa sitä, että minulle suorastaan maksetaan siitä, että näyttäydyn juhlissa", Rebekka selitti, "Rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta isästä on joskus hyötyä."

Rebekan lähdettyä Sean painui Laulumajan yläkertaan laulamaan karaokea. Hän valitsi kappaleekseen Sydämeeni osuman sain, ja lauloi oikein tunteella.

Kun Sean palasi kotiin, kuistilla odotti maljakkokokoelma. Se oli lahja Mantalta.

Lisäksi postilaatikosta löytyi rakkauskirje, joka oli myös Mantalta. Sean ei oikein osannut iloita lahjoista, sillä hän ajatteli vain Rebekkaa.

Seanin oli pakko soittaa Rebekalle heti päästyään kotiin. Hän piti hyvänä merkkinä sitä, että Rebekka ei suuttunut hänelle, vaikka kello oli jo ties kuinka paljon. Koko puhelun ajan Sean oli yhtä hymyä.

Iltapäivällä surullisen näköinen Minka tuli tapaamaan Seania.

"Hei Sean", Minka tervehti itkuisena ja halasi Seania tiukasti. "Hei?" Sean vastasi tervehdykseen epävarmasti, "Oletko kunnossa?"

"Oh, en ole", Minka vastasi ja lisäsi kuiskaten: "Minä ja Pasi erosimme." Sean oli järkyttynyt. Hän oli kuvitellut, että Minka ja Pasi pysyisivät aina yhdessä.

"Älä sinä Pasin takia huoli. Sinä olet kaunis ja vahva nainen ja selviät varmasti omillasikin ja taatusti löydät vielä jonkun paljon Pasia paremman miehen", Sean lohdutti ystäväänsä.

Minka tarttui Seanin käsiin. "Kiitos, Sean", hän sanoi hymyillen, "Minusta tuntuu, että olen jo löytänyt jonkun paljon paremman kuin Pasi."

Sitten Minka nojautui Seania kohti ja painoi huulensa tämän huulille. "Se mies olet sinä", Minka kujersi suudelman jälkeen. Sean ei osannut sanoa mitään, hän oli niin hämmentynyt tästä rakkaudentunnustuksesta.

Sean oli täysin sanaton. Hän oli aina ajatellut Minkaa vain ystävänä, kauniina ja mielenkiintoisena naisena, mutta vain ystävänä. Mutta nyt kun Minka ilmoitti pitävänsä hänestä, hän ei ollut enää aivan varma siitä, halusiko heidän suhteensa pysyvän pelkkänä ystävyytenä.

Sean päätyi pohdinnoissaan siihen, että pelkkä ystävyys oli jo menetetty, joten kannatti yrittää syventää suhdetta. Kun hän suuteli Minkaa, Manta ja hurmaava Rebekkakin painuivat täysin unholaan.

"Kiitos, Sean, kaikesta", Minka kiitti tehdessään lähtöä, "Enää Pasi ei harmita minua niin paljoa."

Vielä ennen lähtöään Minka suuteli Seania niin intohimoisesti, ettei Sean pystynyt ajattelemaan koko yönä mitään muuta kuin Minkaa.

Sean oli tiennannut rahaa sen verran, että pystyi laajentamaan taloaan hieman. Nyt hänellä vihdoin oli kunnon makuuhuonekin.

Rebekka oli soittanut Seanille ja ilmoittanut tulevansa kylään. Sean otti naisen ilolla vastaan, vaikka hänen ajatuksensa liikkuivatkin vielä Minkassa.

"Tuota, minä olen tässä hieman miettinyt", Rebekka sanoi hiljaa ja hieman ujostellen Seanille, "Tämä on varmasti aivan tyhmää, koska olen tuntenut sinut vasta vähän aikaa, mutta... Minä pidän sinusta, Sean, aivan kauhean paljon."

"Minäkin pidän sinusta", Sean tunnusti, "Pidän aivan hurjasti." Sitten hän suuteli hellästi Rebekkaa, joka otti suudelman vastaan suurella ilolla ja intohimolla. Sean ei enää muistanutkaan Minkaa, joka oli äsken ollut hänen ajatustensa keskipiste.

"Sinussa on jotakin, joka saa minut aivan sekaisin", Rebekka kuiskasi Seanille, "En vain voi vastustaa sinua."

Sean tunsi samoin Rebekkaa kohtaan - tyttö oli aivan vastustamaton hänen mielestään - ja näytti tunteensa suudelmin, sillä sanat olivat liian merkityksettömiä kertomaan niin vahvoista tunteista.

Niinhän siinä sitten kävi, että Rebekka jäi yöksi nukkumaan Seanin kainaloon.

Kun Rebekka lähti, Seanin oli juostava naisen perään. "Minä rakastan sinua!" hän kiljaisi naisen loittonevalle selälle, mutta koska Rebekka ei vastannut, hän ei ollut varma, oliko nainen kuullut.

Aamulla Sean sai epämiellyttävän vieraan. Pasi oli kuullut hänen ja Minkan hellistä hetkistä ja tuli raivoamaan Seanille. "Enkö minä sanonutkin sinulle, että pidä näppisi erossa minun Minkastani?" Pasi ärjyi "Miten sinä oikein kehtaat! Ei parhaiden kavereiden tyttöjä vokotella!"

"En minä Minkaa vokotellutkaan, hän vokotteli minua!" Sean vastasi Pasin syytteisiin, "Sitä paitsi, Minka ei ole sinun. Hän sanoi, että te olette eronneet."

"Ehkä me olemmekin, mutta kavereiden exiin ei kosketa!" Pasi huusi, "Ainakaan heti eron jälkeen! Minka on yhä minun, ja sinä et saa koskea häneen!" Sean mutristi huuliaan. "Enkö, vaikka Minka rakastaisi minua?" hän kysyi kylmästi.

Pasin vastaus oli yksiselitteinen ei. "Naiset ovat typeriä, he eivät tajua omaa parastaan eivätkä osaa tulkita tunteitaan", Pasi selitti vihaisena, "Miesten vastuulla on pitää huolta siitä, että naiset toimivat sääntöjen mukaan. Sinä et toiminut vastuusi mukaan!" Sean huitaisi kädellään. "Sinä olet hullu", hän sanoi Pasille, "Naiset saavat toimia miten tahtovat, eikä miesten tehtävänä ole vahtia heitä. Jos nyt olisit kiltti jai painuisit kotiin rumentamasta maisemaa." Pasi ei enää keksinyt mitään sanottavaa, vaan huokaisi mielenosoituksellisesti ja marssi nokka pystyssä pois Seanin tontilta. "Hullu mikä hullu", Sean puuskahti Pasin kadottua näkyvistä.

Ikävä välikohtaus Pasin kanssa unohtui pian, sillä Rebekka oli pyytänyt Seanin mukaansa nykytaiteen museo Kisamaan ihailemaan taidetta. Vaikka taide ei Seania suuremmin kiinnostanutkaan, hän vieraili mieluusti Rebekan kanssa museossa.

Taiteen ihailu jäi kuitenkin aika vähiin, sillä he eivät päässeet edes sisään museoon. Seanin oli niin vaikeaa pitää näppinsä erossa Rebekasta.

Ohikulkijat seurasivat innolla Seanin ja Rebekan lemmiskelyä.

Hetken mielijohteesta Sean laskeutui polvensa varaan Rebekan eteen. "Rebekka, älä nyt säikähdä, mutta minusta tuntuu, että tahtoisin elää koko loppuelämäni sinun kanssasi", hän sanoi ja tarjosi kättään Rebekalle, "Tuletko vaimokseni, kaunokainen?"

Rebekka tarttui Seanin käteen ja vetäisi miehen pystyyn. "Tämä on varmasti elämäni harkitsemattomin ja typerin teko", hän vastasi hymyillen, "Kyllä tulen." Seanin kasvoille levisi autuas hymy ja hän pujotti Rebekan sormeen kauniin timanttisormuksen, jota hän oli kuljettanut mukanaan siitä lähtien kun oli muuttanut kaupunkiin. Sormuksen hän oli saanut äidiltään, joka oli kehottanut Seania antamaan sen tytölle, joka saisi Seanin pään pyörälle. "No, kihlattuni, haluatko lähteä tutustumaan uuteen kotiisi?" Sean kysyi ja Rebekka nyökkäsi innokkaasti.

Ensimmäiseksi pari kuitenkin tutustui toisiinsa entistä lähemmin. Kun he vihdoin pääsivät pois pehmeästä parisängystä, Sean ei saanut silmiään irti Rebekasta. "Olen varmaan maailman onnekkain mies", hän mietti.

Uuden kodin ja siviilisäädyn myötä Rebekka koki tarvitsevansa myös ulkoista muutosta. Luonteeltaan Rebekka oli melkoisen tasainen: 6-3-6-4-6.

Rebekan mukanaan tuomilla rahoilla uudistettiin myös taloa.

"Vielä vähän aikaa sitten olin aivan masentunut, kun luulin etten koskaan löytäisi ketään, joka tahtoisi jakaa elämänsä kanssani. Sitten sinä astuit elämääni ja olen nyt aivan kuin toinen mies", Sean ihmetteli Rebekalle. "Minäkin olen nyt paljon onnellisempi", Rebekka tunnusti.

"Vielä jonakin päivänä minäkin menen töihin limusiinillä", Sean pohti katsellessaan kun Rebekka lähti töihin.

Sean ja Rebekka päättivät viettää häitään mahdollisimman pian. Rebekka tervehti pikaisesti Seania tämän tullessa töistä...

.. ja sitten pari jo seisoikin ruusuilla koristetun kaaren alla ja ystäviensä edessä lupautumassa toisilleen iäksi.

Ensimmäinen suudelma avioparina vaihdettiin yön hämärryttyä.

"Otapa tästä vähän kakkua, niin saat sinäkin vähän lihaa luiden ympärille", Sean sanoi hyväntahtoisesti syöttäessään vaimolleen hääkakkua.

"Tahtoisin nostaa maljan Seanille, joka on ehdottomasti ihanin mies koko kaupungissa - ei pahalla, Merissa, tokihan sinunkin Raunosi on mukava, mutta Sean on jotakin aivan muuta", Rebekka tahtoi kunnioittaa Seania maljapuheella.

Kun kakut oli syöty ja muutkin muodollisuudet hoidettu, hääpari ja muutama vieras siirtyivät poreammeeseen juttelemaan.

Seanin ja Rebekan juttelu tosin oli aika paljon fyysisempää kuin muiden.

"Haluaisitko hieman pöllyttää lakanoita, rakas aviomieheni?" Rebekka kysyi vieraiden lähdettyä.

Seanin ilme kieli, ettei hän oikein tajunnut Rebekan ehdotusta. "Tarkoitin siis vaakamamboa", Rebekka selvensi.

Ja tottahan se Seanille sopi.

Aamuvarhaisella Manta Tovi tuli soittelemaan ovikelloa. Rebekka ei tietenkään tuntenut Mantaa, ja tiukkasikin naiselta kuka tämä oli ja miksi ihmeessä hän oli liikkeellä niin aikaiseen.

"Oh, minä olen Manta, ja minä luulin seurustelevani Seanin kanssa", Manta selitti kiihtyneenä, "Minä luulin, että Sean piti minusta, mutta näemmä ei. Hän vain lopetti yhteydenpidon ja sitten hän onkin yhtäkkiä naimisissa! Niin että haluaisitko käydä hakemassa rakkaan aviomiehesi tänne, että voisin selvittää asian hänen kanssaan?" Rebekka ei oikein tiennyt miten reagoida, joten kävi herättämässä Seanin.

"Se ennustajaeukko oli oikeassa, sinä tosiaan kohtelet naisia kuin leluja", Manta raivosi heti kun Sean tuli näköetäisyydelle, "Pidetään hauskaa niin kauan kun herralle sopii, sitten ei oteta yhteyttä tai mitään ja mennään naimisiin jonkun toisen naisen kanssa ihan ilmoittamatta mitään! Onko se sinusta reilua? Btw, teidän poreamme on tosi kiva."  Seanilla kesti hetki koota ajatuksiaan. "Hmm, tuota, minä olen pahoillani, mutta en tiennyt tämän olevan niin.. vakavaa. Mehän käytiin treffeillä kerran, etkä itsekään ole pitänyt yhteyttä", hän puolustautui.

"Mutta minähän lähetin sinulle rakkauskirjeenkin! Ja lahjoitin sinulle maljakkokokoelman!" Manta raivosi, "Olisit voinut edes kiittää!" Sean kuunteli naisen raivoamista aivan tyynenä, koska ei oikeastaan keksinyt mitään sanottavaa. "Ööh, kiitos", hän sanoi, "ja olen todella todella pahoillani. Anteeksi." Manta pudisti vihaisena päätään. "Anteeksipyynnöt eivät nyt auta. Minä lähden nyt. Toivottavasti et kohtele vaimoasti yhtä julmasti kuin minua", hän sanoi tiukasti ja käveli niine hyvineen pois.

"Mitä tuo oikein oli? Seurustelitko tosiaan hänen kanssaan? Ja yhtä aikaa kuin minun kanssani?" Rebekka kysyi, kun Sean palasi sisälle. "Oh, saatpa tilanteen kuulostamaan pahalta", Sean sanoi hieman vaivaantuneena, "Mutta annapa kun selitän. Minä ja Manta kävimme vain yksillä treffeillä. Minun oli kyllä tarkoitus vielä ottaa häneen yhteyttä, mutta sitten sinä astuit elämääni. Unohdin Mantan sillä sekunnilla, kun näin sinut. Oikeasti, en minä tahtonut häntä satuttaa. Sinä vain sait minut niin sekaisin, etten voinut enää ajatella muuta kuin sinua." Rebekka pyyhki silmiään. 

"Onneksi sinä osaat puhua noin kauniisti", hän sanoi ja tarttui Seanin käteen, "Muuten tästä olisi tullut todella lyhyt avioliitto." Sean huokaisi helpotuksesta, sillä hän ei todellakaan olisi tahtonut menettää Rebekkaa.

Seuraavana aamuna koko välikohtaus oli unohdettu, sillä Rebekka oli huomannut olevansa raskaana. "Aivan niin, Merissa, minä olen raskaana! Eikö ole hurjaa?" Rebekka hehkutti onneaan ystävättärelleen.

Seankin oli raskaudesta innoissaan. "Onnittelepa isääsi, tulokas", Sean jutteli Rebekan vatsakummulle, "sillä hän sai juuri ylennyksen ja on nyt viihdealan asianajaja!"

Rebekan vatsa kasvoi hurjaa vauhtia, eikä se johtunut munakkaista.

Uutta tulokasta varten oli rakennettu pieni huone. Myös vanhempien makuuhuone ja olohuone saivat uuden ilmeen.

Sean oli aivan lähellä himoitsemaansa lain ruumiillistuman asemaa, ja hän opiskeli innoissaan lakitekstejä ulkoa, jotta voisi huikaista kaikki ilmiömäisella tietoudellaan ja muistillaan. Rebekka keskittyi hieman maanläheisempiin asioihin ja lueskeli ohjeita vauvanhoitoon.

Seuraavana aamuna synnytys sitten käynnistyikin. Sean heräsi vaimonsa huutoihin.

"Hengitä, kultaseni", Sean ohjeisti Rebekkaa, joka ei kuullut vinkkejä omalta huudoltaan.

Hetken kuluttua Rebekan käsivarsilla lepäsi pieni tyttönen, joka oli perinyt äitinsä silmät ja isänsä punaiset hiukset.

"Onpa se pieni!" Sean ihasteli esikoistaan. Tyttö sai nimen Roselynn.

"Haluatko sinä syöttää Roselynnin?" Rebekka kysyi ja Sean suostui innoissaan.

Seanista oli ihmeellistä, että hänestä oli tullut isä. Roselynn oli suloisin vauva, jonka hän oli koskaan nähnyt, ja se, että Rose oli hänen, oli vain jotakin liian suurta tajuttavaksi.

Roselynnin syntymän jälkeen Rebekka oli tajunnut, että juhliminen ei ollut hänen juttunsa. Hän tahtoi suojata perheensä ja muidenkin elämää parhaansa mukaan, ja oli päättänyt, että hänestä tulisi vielä jonakin päivänä terästitaaninainen. Rebekka tahtoi poliisiksi ja aloitti uransa yövartijana.

Roselynn oli Rebekalle kaikki kaikessa.

Pikkuisen syntymäpäiviä juhlittiin pian. Sean oli aivan hurmioissaan nähdessään lapsensa kasvavan.

Roselynnista kasvoi hurmaava punapää. Luonteeltaan pikkuinen oli hieman ujo (1), mutta oikein siisti (10), mukava (10) ja leikkimielinen (8). Laiskuudessa hän oli tullut isäänsä (3).

Sean tahtoi ilahduttaa tytärtään lukemalla hänelle tarinan. Roselynn piti tarinasta kovasti, ja hymyili koko ajan.

Kun tarina oli saatu päätökseen, Roselynnin hiukset laitettiin uuteen uskoon.

"Minä en olisi koskaan kuvitellut, että Rosesta voisi kasvaa noin suloinen taapero", Sean sanoi Rebekalle, "Vaikka tietystihän hänen on pakko olla suloinen, kun sinä olet hänen äitinsä."

"Kuule, sinun täytyy opetella pottailemaan. Se helpottaa minun ja isukkisi elämää suuresti", Rebekka suostutteli Roselynnia, kun opettelu ei oikein sujunut.

Kun pottailu oli opittu, oli kävelyharjoitusten vuoro. Roselynn kaatuili vähän väliä, mutta Rebekka oli aina ottamassa tytön vastaan.

"Sinun pitäisi olla ylpeä isästäsi, Rose", Sean jutteli Roselynnille tultuaan töistä, "Olen nyt urani huipulla. Olen vihdoinkin lain ruumiillistuma. Sinun isäsi on nyt laki ja oikeus."

Sean oli kohonnut uransa huipulle syntymäpäivänään. Roselynn seurasi ihmeissään isänsä vanhenemista.

"Hmm", tuumasi Sean, "onpa outoa olla vanha."

Sean ei tahtonut, että hänen synttäreitään juhlittaisiin, joten hän päätti opettaa Roselynniä puhumaan. "Noh, yritäpäs nyt pysyä mukana, tyttöseni", hän torui Rosea, joka ei oikein jaksanut kuunnella, "korruptio, hovioikeus ja rikosoikeudellinen vastuu ovat tärkeitä sanoja kenelle tahansa."

Kun Roselynn oli laitettu nukkumaan, Sean pukeutui hieman kaupunkilaisempiin vaatteisiin. "Peiliin katsominen on niin hankalaa, kun olen yhtäkkiä aivan harmaantunut", hän tuskaili, "Tunnen itseni vielä ihan nuoreksi!"

Seanista oli vähän surullista, että hän oli löytänyt Rebekan vasta niin myöhään. Roselynniä ei kuitenkaan haitannut se, että isä oli jo pappaiässä.

Roselynnin uusi lempilelu oli pupu, joka jutteli hänelle. Ei pupu ihan isän veroinen leikkikaveri ollut, mutta oli se paljon hauskempi kuin tylsät, äänettömät leluautot.

Rebekkaakaan Seanin ikä ei haitannut. Hän rakasti miestä joka tapauksessa.

Roselynnin oli aika kasvaa. Tällä kertaa kynttilänpuhallusapua tarjosi Sean.

Roselynnista kasvoi oiken hurmaava neitonen.

Pienellä muodonmuutoksella tytöstä saatiin entistä viehättävämpi.

Roselynnille rakennettiin oma punainen osio taloon.

Rebekka ja Sean katselivat onnellisina Roselynnin unta. "Hänestä kasvaa vielä oikein kunnon sydäntenmurskaaja", Rebekka kuiskasi Seanille, "aivan kuten sinäkin olet."

Oho, sainpa tämän valmiiksi jo nyt. :) Kommentit ilahduttavat aina.