Kampukselle oli rakennettu uusi asuntola, johon Roselynn ja Oivi päättivät muuttaa. Heidän ensimmäisessä asuntolassaan oli ollut jotenkin ankea tunnelma, ja he toivoivat saavansa nostetta opiskeluun uudessa paikassa.

Uudessa asuntolassa jokaiseen huoneeseen kuului oma kylpyhuone ja tietokone.

"Tää on paljon parempi paikka kuin se edellinen!" Roselynn iloitsi, "Täällä muutkin opiskelijat tanssii, eikä vain me."

Asuntolan aulassa oli bileet käynnissä melkein koko ajan.

"Et usko, Daniel, tää on niin paras paikka tää uusi asuntola! Mulla ei ole pitkään aikaan ollut näin hauskaa, paitsi tietenkin sun kanssasi", Roselynn hehkutti uutta kotiaan Danielille.

Rebekka tuli tapaamaan tytärtään. "Tosi kiva kuulla, että olet pärjännyt täällä ja että opiskelut sujuvat", Rebekka sanoi, "Mutta oikeasti tulin tänne kertomaan sinulle erään asian.. Se koskee Danielia." Roselynn katsoi äitiään epäilevästi. "Mitä Danielista?" hän kysyi terävästi. "No, tuota", Rebekka aloitti hieman takellellen, "Minä en oikein tahtoisi, että te seurustelette."

Roselynn oli tyrmistynyt. "Miksi? Hänhän on sun kaverisi, ja oot aina sanonut, että Daniel on kunnon mies", hän sanoi puolustelevasti. "No, asia on nyt näin, että.. Miten minä tämän sanoisin?" Rebekka sanoi ja Roselynn katsoi äitiään odottavasti. "Kakista ulos vaan, kun kerran aloitit jo", Roselynn patisti Rebekkaa. "Hyvä on. Daniel oli ihastunut minuun aikoinaan", Rebekka sanoi suoraan, mutta pahoittelevasti, "Ja minä pelkään, että hänellä ei ole aivan puhtaat jauhot pussissaan sinun suhteesi." Roselynn ei osannut sanoa hetkeen mitään. Rebekka näytti vaivaantuneelta. "No, minä tästä lähdenkin. Ajattele asiaa, kultaseni, ja toivon, että päädyt pohdinnoissasi siihen tulokseen, että jätät Danielin", hän sanoi ja luikki pois paikalta.

Roselynn seisoi hiljaa paikallaan. Äidin sanat saivat hänet epäilemään Danielin rehellisyyttä, ja hän oli hyvin kiintynyt äitiinsä, eikä tahtonut toimia äidin toiveiden vastaisesti. Toisaalta hän piti Danielista äärettömän paljon. Roselynn tiesi, ettei voisi päättää mitään, ennen kuin oli kuullut, mitä Daniel asiaan sanoisi. Hän kutsui heti Danielin käymään.

Daniel saapuikin paikalle niin pian kuin mahdollista. Hän painoi hellästi huulensa Roselynnin huulille huomaamatta tytön hermostuneisuutta. "Vaikutit puhelimessa aika kiihtyneeltä", Daniel sanoi tervehdyksensä jälkeen, "Oletko kunnossa?"

"Olen minä, luulisin", Roselynn vastasi ja veti syvään henkeä. "Mulla on sulle yksi kysymys, ja kysyn sen ihan suoraan sulta, käyhän se?" hän kysyi ja Daniel nyökkäsi ymmällään. "Okei.." Roselynn henkäisi ja kysyi nopeasti Danielia silmiin katsoen: "Oletko sä mun kanssani mun takiani, vai mun äitini takia?" Danielin suu loksahti auki. "Mitä?" hän kuiskasi hämmästyneesti.

"Rose-rakas, kuinka voit kysyä tuollaista?" Daniel vastasi kun vihdoin toipui hämmästyksestään, "Totta kai minä olen sinun kanssasi sinun takiasi. Juttelit varmaan äitisi kanssa, kun tuollaisia kysyt?" Roselynn nyökkäsi ujosti. "Hän ei tahdo, että me ollaan yhdessä", hän kertoi hiljaa. "Niinpä niin, aivan ymmärrettävää. No, ehkä minun olisi pitänyt kertoa sinulle, että tosiaankin olin todella suuresti ihastunut Rebekkaan, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Sillä hetkellä, kun tapasin sinut, tunteeni Rebekkaa kohtaan katosivat saman tien. Sinä pistit pääni sekaisin, nainen, jo silloin nuorena tyttösenä, pahemmin kuin äitisi koskaan", Daniel tunnusti arasti hymyillen ja sai Roselynninkin hymyilemään. "Minä ymmärrän, että äitiäsi huolestuttaa, sillä minä piiritin häntä aika ahkerasti pitkän aikaa. Eikä hän tietenkään tahdo sinun särkevän sydäntäsi", hän jatkoi. "Mä uskon sua", Roselynn sanoi, "Mä rakastan sua."

Kun mieltä painavat asiat oli saatu selvitettyä Roselynn ja Daniel siirtyivät parvekkeelle rakennettuun poreammeeseen. "Onpa luksusta!" Daniel ihmetteli, "Nykyään te opiskelijat elätte kyllä paljon paremmin kuin ennen."

"Mulle tää kaikki luksus on ihan yhdentekevää, kunhan sä vain olet mun luonani", Roselynn sanoi punastuen. Daniel naurahti hyväksyvästi ja veti tytön kainaloonsa. "Olen aivan samaa mieltä", hän vahvisti ja suuteli Rosea. Rose suuteli takaisin kiihkeästi, ja oli arvattavaa, mihin kaikki johti.

Roselynn oli aivan pyörryksissä, kun Danielin oli aika lähteä. Hän ei oikeastaan edes tajunnut, että Daniel oli kadonnut hänen viereltään.

Kun Roselynn vihdoin sai päänsä selväksi ja ajatteli mennä huoneeseensa, hänne huonenaapurinsa Harald Tuimala pysäytti hänet. "Sulla taisi olla aika hauskaa sen punapään kanssa?" Harald kysyi vihjailevasti.

"Öh, joo", Roselynn hihitteli vastaukseksi. "Siltä se näyttikin! Ja täytyy kyllä sanoa, että sulla voisi olla mun kanssanikin yhtä hauskaa.." Harald jatkoi vihjailuaan. Roselynn naurahti vaivaantuneesti ja väitti kärsivänsä päänsärystä, jotta pääsi luikahtamaan omaan huoneeseensa.

Oivista oli taivaallista päästä kylpemään ihan rauhassa. "Entisessä asuntolassa oli yhteissuihkut, ihan kamalaa! Ei ollut mitään mahdollisuutta rauhoittua", hän muisteli inhoten entistä asuinpaikkaansa.

"Oivi, et voi tajuta kuinka mahtavaa se oli! Oikeasti, se ylitti tajunnan niinku sata kertaa ainakin, niin ihanaa se oli!" Roselynn hehkutti helliä hetkiään Danielin kanssa Oiville, "Sun ja Taunonkin on pakko kokeilla, niin tiedät, ettei mitään sitä parempaa olekaan."

Oivi otti Roselynnin ehdotuksen vakavissaan ja tahtoi heti kutsua Taunon kylpemään kanssaan.

"Huh, oletpas sä innokas tänään!" Tauno kikatteli tyttömäisesti Oivin suudellessa miestä ahnaasti, "Mutta totta puhuen, olenkin odottanut tätä jo pitkään."

Tauno olikin rohkea ja hyppäsi altaaseen ilman uimahousuja. Oivia alkoi yhtäkkiä jännittää ihan kamalasti ja hän alkoi epäillä, tahtoiko sittenkään kokea Roselynnin hehkuttamaa huumaa.

Oivi veti syvään henkeä vajotessaan lämpimään veteen. Tahtoiko hän todella sitä? Rakastiko hän Taunoa tarpeeksi?

"Mitä mietit?" Tauno kysyi ja painautui Oivia vasten, "Onko kaikki hyvin? Ei meidän ole pakko tehdä tätä, jos sä et halua." Oivi hymyili arasti; nähdessään Taunon huolestumisen hän oli aivan varma. "Kyllä mä haluan", hän kuiskasi.

Hetkisen kuluttua Oivi nojaili hengästyneenä ammeen laitoihin. Hänellä oli jotenkin tyhjä olo." Tässäkö kaikki? Missä se kaikki ihanuus, jota Rose hehkutti, oli?" Oivi mietti itsekseen.

"Voi että mua väsyttää! Mun täytyy mennä nukkumaan. Oli tosi.. kivaa", Oivi sanoi Taunolle noustuaan ammeesta. "Kivaa oli mullakin", Tauno ilmoitti hymyillen, "Nähdään taas pian, eikös juu?" Oivi nyökkäsi vastaukseksi ja lähetti ikionnellisen Taunon pois. Tosiasiassa Oivi oli varma, ettei ottaisi Taunoon yhteyttä koko loppuviikkoon.

Alakerrassa Roselynn meditoi. Hän oli kuullut, että meditointi auttoi stressiin, joka alkoikin loppukokeiden lähestyessä nousta huimiin lukemiin.

Oivi koki meditoinnin liian tylsäksi, ja uskoi, että stressiä oli helpompi lievittää rehellisellä liikunnalla.

Loppujen lopuksi tytöt havaitsivat, että meditoinnin ja kunnon hikiliikunnan välimuoto jooga oli kaikkein paras liikuntamuoto.

Jooga tyhjensi mielen, mutta tarjosi myös fyysistä haastetta. Roselynniä irvistytti, kun selkä ei meinannut taipua venytykseen.

Rebekka oli tullut taas tapaamaan Roselynnia. "Tulitko tänne tällä kertaa vain minun vuokseni, vaiko taas Danielin takia?" Rose tiukkasi. Häntä pelotti kertoa äidilleen, että oli yhä Danielin kanssa.

Rebekka loukkaantui Roselynnin sanoista. "Mitä sinä oikein luulet? Totta kai minä sinun vuoksesi tulin", Rebekka vastasi vihaisesti, "Vaikka totisesti toivon, että me puhumme tänään Danielistakin."

Roselynn tuijotteli kämmeniään vaivaantuneena. "Niin, Danielista", hän päätti hoitaa ikävän puheenaiheen pois alta heti, "Asia on nyt näin, että minä rakastan häntä. Hänkin rakastaa minua, ja vannoi, ettei hänellä enää ole tunteita sinua kohtaan. Ja minä uskon häntä." Rebekka katsoi Roselynniä sanomatta mitään, ja Rose tunsi, miten Rebekan olemus huokui pettymystä ja epävarmuutta. "Hyvä on", Rebekka sanoi lopulta.

Rebekan vastaus vapautti kireän tunnelman, ja pitkästä aikaa äiti ja tytär pystyivät keskustelemaan avoimesti. He juttelivat yömyöhään kaikesta maan ja taivaan välillä. "No, minun taitaa olla aika lähteä kotiin", Rebekka sanoi lopulta. "Kerro terveisiä isälle ja Rachelille", Roselynn pyysi hymyillen ja sulki äitinsä tiukkaan halaukseen. "Minä rakastan sinua, kultaseni", Rebekka mumisi Rosen korvaan, "Ja tahdon sinun olevan onnellinen. Jos sinun onnesi on Daniel, en aio seistä onnesi tiellä. Toisin sanoen, annan siunaukseni teille." Roselynnin silmiin nousi kyyneliä. "Kiitos, äiti", hän kuiskasi.

Vielä samana yönä Danielkin tuli tervehtimään Roselynnia. "Juttelin tänään äitin kanssa, ja se sanoi, että sillä ei ole mitään meidän rakkautta vastaan", Rose kertoi heti, mitä Rebekka oli kertonut.

"Oh, sehän on hienoa!" Daniel innostui, "Vaikka pakko kyllä myöntää, etten olisi voinut pysyä erossa sinusta, vaikka äitisi ei olisi hyväksynytkään suhdettamme."

"En mä olisikaan tahtonut sun pysyvän erossa musta", Roselynn vastasi hymyillen, "En mä voisi elää ilman sua."
"En minäkään ilman sinua, ruususeni", Danielkin myönsi.

Roselynn rakasti Danielia koko sydämestään. Hän rakasti miestä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa, ja tiesi, että elämä ilman Danielia ei olisi elämisen arvoista.

Roselynn irrottautui vastahakoisesti kiihkeästä suudelmasta ja laskeutui toisen polvensa varaan. "Daniel", hän aloitti hymyillen, "Kun äiti antoi meille siunauksensa, se antoi jotain muutakin.."

".. nimittäin tämän sormuksen, jonka aikoinaan sai mun isältä. Nyt mä kysynkin, että tahdotko sä ottaa tämän sormuksen sormeesi merkiksi rakkaudesta ja sitoutumisesta?" Daniel oli aivan ihmeissään.

"Tahdon", Daniel sanoi lopulta ja pujotti sormuksen sormeensa. "Voi että sinun kanssasi, tyttö, saat minut tuntemaan itseni niin epämiehekkääksi!" hän puuskahti hymyillen ja sai Roselynnin nauramaan.

"Minä lupaan viedä sinut joskus hienolle illalliselle. Minun morsiameni ei tarvitse syödä tällaista ruokaa!" Daniel lupasi.

Danielin lähdettyä Roselynn järkyttyi hieman teostaan. Hän ei ollut kahtakymmentäkään, mutta jo kihloissa! "Älä huoli. Tosirakkaus on sen arvoista", Oivi lohdutti, "Sitä paitsi, olisit ihan satavarmasti kihlannut Danielin jossain vaiheessa, joten mitä väliä sillä on teitkö sen jo nyt? Tää on hienointa, mitä sulle on koskaan sattunut heti sen jälkeen kun tapasit Danielin."

Oivi ja Roselynn löivät yläviitoset selvittyään toisen opiskeluvuotensa viimeisestä loppukokeesta huippuarvosanoin. "Enää puolet jäljellä!" he hihkuivat onnellisina.

~*~*~*~

Seanin alkuperäisen keltaisen pikkumökkerön tilalla seisoi nykyään suuri valkoinen kartano. "Nyt minun haaveeni on vihdoin täytetty", Sean hymyili, "Minä olen urani huipulla, minulla on aivan järkyttävän ihana perhe ja ikioma kartano! Olen varmaan onnekkain mies koko maailmassa."

Kartanossa oli tilaa hieman suuremmallekin perheelle, ja kylpyhuoneita niin paljon, että kaikki varmasti pääsivät tarpeilleen kun siltä tuntui.

Rachel rakasti kaikkea avaruuteen liittyvää, ja oli täyttänyt uuden huoneensa seinät kosmisilla julisteilla.

Rachel oli saanut kaukoputken omaan käyttöönsä, ja hän kulutti kaikki yönsä tähtiä tutkaillen.

Rebekka sen sijaan oli innostunut kotiin ostetusta flyygelistä.

"Hyvä Rebekka, olet ehkä maailman paras flyygelisti!" Sean kehui vaimoaan, jota suoraan sanoen häiritsi Seanin yli-innostunut asenne.

Rachel piti seuraa Seanin työtoverille Petteri Mankille. "Mun lempiplaneetta on Saturnus", Rachel selitti, "Tiesitkö, että sen tilavuus on 830 maan tilavuutta ja että putoamiskiihtyvyys siellä on 11,3 metriä neliösekunnissa? Vähänkö on hienoa!" Petteri hämmästyi Rachelin tietoudesta ja hävisi shakkiottelun.

Häviön jälkeen Petteri sanoi lähtevänsä kotiin, mutta ei sitten lähtenytkään. Mies jäi haravoimaan pihaa koko yöksi.

Siivotessaan Rachelin leluja lattialta Sean mietti, miksi tyttö oli niin innostunut avaruudesta ja scifistä. Rachel ei suostunut leikkimään muilla leluilla kuin rakkaalla avaruussukkula Apollollaan tai lukemaan muita kirjoja kuin Linnunradan käsikirjaa liftareille.

"Moi äiti! Mä sain kympin todistukseen!" Rachel intoili ja halasi äitiään. "Onnea! Ja kukas tämä sinun ystäväsi onkaan?" Rebekka kysyi katsellen punapäistä tyttöä, joka tuijotti Rebekkaa tuimasti. "Se on Asta Kurttu, mun luokkakaveri", Rachel kertoi.

Rebekka tervehti Astaa ja meni sitten sisälle jättäen tytöt keskenään. "Mikset sä kertonut, että teidän äiti on poliisi?" Asta kysyi vähän vihaisesti, "Mun isä ei tykkää poliiseista, koska ne on laittaneet sen veljen syyttömänä vankilaan." Rachel näytti pahoittelevalta. "Anteeks, mä en tiennyt. Mutta ei poliisit laita ketään vankilaan, vaan tuomarit.." hän sopersi vastaukseksi.

Vaikka Asta suhtautuikin yhä hieman epäillen Rebekkaan, tytöt viihtyivät silti yhdessä ja kehittivät oman pelin, jota pelattiin shakkilaudalla ja -nappuloilla. "Nyt tää avaruusalus laskeutuis tänne planeetalle, joka olis täynnä apinoita", Rachel selitti leikkiessään.

Iltasella Rebekka sai puhelun Roselynnilta. "Oi, no onnea sitten. Minä menenkin heti kertomaan Seanille ja Rachelille. Nähdään pian!" hän lopetti puhelun.

"Nyt nostetaan malja", Rebekka sanoi kalkkuna-aterian ääressä, "sillä Roselynn on mennyt kihloihin!" Seania hymyilytti. "Meidän esikoisemme on mennyt kihloihin. Kuinka hassua. Ihan kuin hän vasta olisi ollut tuollainen Rachelin kokoinen. Mutta olen silti onnellinen!" hän sanoi hieman haikeasti. Roselynnin kihlautuminen sai hänet tuntemaan itsensä kovin vanhaksi.

Onneksi Rachel oli vielä lapsi ja yhä riippuvainen vanhemmistaan. Seanista oli hauskaa auttaa tyttöä läksyissä, vaikka ei Rachel juurikaan apua tarvinnut. Rachel oli luonnonlahjakkuus matematiikassa, eivätkä muutkaan aineet tuottaneet suurempia vaikeuksia.

Rebekka oli joutunut kuntokuurille työnsä puolesta. Hänelle oli sanottu, että jos hän mieli ylentyä, hänen olisi oltava paljon paremmassa kunnossa kuin sillä hetkellä oli.

"Ai nytkö tuo robotti tuhoaa koko kaupungin?" Sean yritti pysyä selvillä Rachelin lempisarjan juonesta, "Onkohan tämä ihan sopiva ohjelma sinulle?" Rachel tuhahti hieman ylimielisesti. "No totta kai on! Tuhoojabotit Venuksesta on ihan paras ohjelma, kaikkihan sen tietää", hän vastasi ja keskittyi katsomaan, kuin robotti murskasi museon.

Kun Tuhoojabotit Venuksesta oli siltä illalta ohi, Rachel kaivoi esiin yhden lempikirjoistaan. Kirjan nimi oli Humanoidihumppa, ja se kertoi Humhum-planeetan asukkaista.

Roselynn oli tullut tapaamaan perhettään pitkästä aikaa. "Hei äiti, kiva nähdä sua", hän tervehti Rebekkaa.

"Noh, Rose, mitenkäs ovat opiskelut sujuneet? Kai sinä vielä luennoilla käyt, vaikka kihloissa oletkin?" Sean uteli. "Totta kai käyn. Enää kaks vuotta jäljellä, ja sitten se on ohi ja pääsen muuttamaan Danielin kanssa yhteen", Roselynn kertoi.

"Niin, siitä Danielista. Milloinkas te olette ajatelleet lapsia hankkia? Hetikö naimisiinmenon jälkeen vai jo ennen sitä?" Sean kysyi ruokapöydässä saaden Rebekan ja Roselynnin molemmat tyrskimään. "Ööh", Rose vastasi punastuen.

"Kai sinä oikeasti rakastat Danielia? Äitisi ei ole kovin innoissaan tästä", Sean sanoi, kun hän ja Roselynn olivat kahden kesken. "Kyllä minä rakastan. Rakastan niin etten olisi koskaan voinut uskoa olevan mahdollista", Roselynn vakuutti.

"Roseee!" Rachel kiljahti, kun näki Roselynnin tultuaan koulusta. Hän ihaili isosiskoaan yli kaiken ja tahtoi sitten isona olla aivan kuten Roselynn.

Roselynnkin vietti mieluusti aikaa Rachelin kanssa. Hän tunsi nuortuvansa taas lapseksi leikkiessään siskonsa kanssa.

"Tuleekohan mustakin kaunis niin kuin Rosesta sitten isona?" Rachel pohti Roselynnin lähdettyä.

"Hei äiti, nyt on yö! Älä enää jaksa polkea, jooko, vaan tuu sanomaan mulle hyvää yötä", Rachel pyysi Rebekalta, joka polki kuin viimeistä päivää. "Kohta kohta", Rebekka huohotti, "Poljen enää viisi kilometriä ja sitten tulen."

"Muka homesuojattu! Minua on huijattu", Sean tuskaili kuuratessaan suihkukoppia, johon oli kasvanut komea homekasvusto.

Rebekka oli saanut kohentuneen kuntonsa ansiosta ylennyksen. Hän oli nyt rikosetsivä.

Samana iltana oli Rachelin aika kasvaa. "Mä toivon, että pääsisin avaruuslennolle!" Rachel ilmoitti puhallettuaan kynttilät.

Rebekka oli niin intoutunut kuntoilusta, että ajatuskin synttärikakun syömisestä sai hänet voimaan pahoin. Sean sen sijaan oli oikein innoissaan niin Rachelin kasvamisesta kuin kakustakin.

Rachelista kasvoi nätti tyttö. Hän tavoitteli tietoa ja tahtoi sairaalan johtajaksi.

Rachel tahtoi tutustua miehiin, jotka olivat teknisesti lahjakkaita ja käyttivät silmälaseja. Äitinsä kuntoiluintoa seuranneena häntä eivät kiinnostaneet muskelit.

Syntymäpäiviensä kunniaksi Rachel painui pihalle katselemaan tähtiä ja haaveilemaan avaruuden valloittamisesta.

"Tuolla ylhäällä on aivan varmasti jotakin muutakin kuin vain asteroideja ja tähtisumuja", Rachel pohti tutkaillessaan taivasta kaukoputkensa avulla.

Alakerrassa Rebekka tutkiskeli siivouskirjoja oppiakseen huomaamaan pienimmätkin sormenjäljet ja hiustupsut rikospaikoilla. Sean sen sijaan lueskeli vanhoja päiväkirjojaan.

Kaiken touhun lomassa laskut olivat jääneet maksamatta. Ulosottomies saapui paikalle hurjasti naureskellen.

Ilmiselvästi hommasta nauttien ulosottomies sädetti mukaansa yläkerran koristekasvit.

Herra vei mukanaan myös alakerran nojatuolin. "Voi harmi. Se oli hyvä tuoli", Sean suri menetystä.

Rachel oli keksinyt keinon, jolla saada selville, oliko avaruudessa elollista elämää. Hän lähetti signaaleja taivaalle taskulampun avulla.

"Haa, ihan kuin olisin nähnyt tuolla jotakin!" Rachel kiljahti kun näki liikettä.

Yhtäkkiä Rachelin ympäröi sinertävä valo, joka häikäisi hänet.

Kun Rachel oli toennut häikäisystä, hän tajusi olevansa ilmassa matkalla jonnekin korkealle. Hän tarttui nopeasti kiinni kaukoputkeensa. "Hah, taisin olla oikeassa. Avaruudessa todellakin on elämää", hän mietti.

Samalla hetkellä hän päästi irti ja lensi kauas taivaan tuuliin.

Rebekka ja Sean juoksivat paikalle päät kolmansina jalkoina kuultuaan Rachelin riemunkiljunnan ja huudon alieneista. "Oh, onko hän tuolla tähtien takana nyt?" Rebekka kuiskasi järkyttyneenä ja yritti löytää Rachelin kaukoputkella.

Ei kulunut kauaakaan, kun taivaalle ilmestyi avaruusalus.

Se sylki sisuksistaan aamutakkiin pukeutuneen Rachelin kuin makunsa menettäneen purukumin.

"Auu", Rachel vaikersi rämähdettyään kovalle asfaltille, "Ei olisi tarvinnut olla ihan noin kovaotteinen.."

"Hei hei, alienit! Tulkaa hakemaan minua toistekin!" Rachel vilkutti avaruusalukselle, joka suhahti valon nopeudella pois maisemista.

Rebekka ryntäsi halaamaan tytärtään. "Ihanaa kun olet taas kotona! Me olimme todella huolissamme sinusta", hän sanoi huojentuneena. "Olethan sinä kunnossa? Nämä alienabduktiot ovat kauhean hankalia tajuta, voiko tämmöistä oikeasti sattuakaan.." Rebekka jatkoi hieman huolestuneempaan sävyyn. "Äh, äiti, ei se ollut kamalaa. Ne olivat tosi kivoja, mulla oli ihan kauhean hauskaa. Tahdon päästä tuonne uudestaankin!" Rachel intoili avaruusmatkastaan.

Rachel oli tuskin päässyt sisälle, kun puhelin soi. Puhelu tuli yliopistolta. "Rachel, me tahdomme sinut heti tänne opiskelemaan", kiihtynyt nainen sanoi Rachelille, "Sinun täytyy tulla kertomaan tiedeosastollemme avaruusmatkastasi. Tämä on maailmojamullistava asia! Sanothan, että tulet? Pääset aloittamaan opintosi vaikka heti." Rachel oli pyynnöstä ymmällään, mutta suostui mielellään. Oli hauskaa olla haluttu.

Sean ja Rebekka tulivat onnittelemaan Rachelia opintopaikasta. "Toivottavasti sinä varmasti olet kunnossa. Jos tuntuu pahalta, niin palaa heti kotiin", Rebekka huolehti Rachelin voinnista. "Mä voin ihan hyvin", Rachel vastasi, "Ja kyllä mä pärjään. Aivan varmasti."

Rachel oli onnensa kukkuloilla lähtiessään yliopistolle. Hän oli vihdoin päässyt käymään avaruudessa, ja kokemus oli ylittänyt hänen villeimmätkin unelmansa. 

Rachelin lähdettyä Rebekka tunsi olonsa jotenkin huteraksi. "Kamala kun selkää kolottaa!" hän voihki ja tunsi, että jotakin oli tapahtumassa.

"Herttinen sentään, sinähän vanhenit ihan silmissä!" Sean säikähti Rebekan äkillistä muutosta.

"Huh, loppuihan se kolotus", Rebekka riemuitsi, "Mutta äääk, minä olen vanha!"

Rebekka etsi päällensä uudet vaatteet ja muutti kampaustaan. "No, en kai minä ihan kamalalta näytä", hän mutisi suu mutrussa, "Ja ainakin nyt näytän yhteensopivammalta Seanin kanssa."

Olen pahoillani tekstin paikoittaisesta jäykkyydestä, mutta en vain osannut muotoilla ajatuksiani oikein. Iloista joulua ja mahtavaa uutta vuotta kaikille. :)