Roselynn oli pelännyt koulun aloittamista, koska ei tuntenut vielä ketään naapuruston lapsista, mutta kotiin palatessa tytön huulilla oli onnellinen hymy.

Rose oli nimittäin saanut ihka ensimmäisen ystävänsä heti ensimmäisenä koulupäivänään. Jouni Ketola asui muutaman korttelin päässä ja oli ehdottomasti kivoin poika, joka Roselynnin luokalla oli.

"Ööh, onpa sun isä vanha! Ja onko toi nainen sun äiti?" Jouni ihmetteli, kun näki Seanin; hänen omat vanhempansa olivat vielä melko nuoria. "Ei mun isä oo vanha!" Roselynn puolustautui, "Se on vaan harmaantunut nopeesti. Ja toi nainen on meidän lastenvahti, eikä mun äiti. Se on meillä, koska isä lähtee kohta töihin ja mun äiti on töissä ja se on maailman kaunein." Jouni katsoi hieman kummissaan Rosea. "Ei kun meidän äiti on maailman kaunein", hän sanoi.

Seanin lähdettyä töihin lastenvahti-Tuomi passitti Jounin kotiin ("Minulle on maksettu vain yhdestä lapsesta!"). Roselynn päätti leikkiä nukkekodillaan sen aikaa kun Tuomi teki hänelle ruokaa.

"Noh, onkos Jouni sinun poikaystäväsi?" Tuomi uteli hieman hymyillen Roselynniltä, joka punastui. "Yääk, ei ole", Rose vastasi ja nyrpisti nenäänsä, "Jouni on vaan mun kaveri. En mä siitä tykkää." Tuomi myhäili itsekseen. "Etkö? Minä kun luulin, että tytöt ja pojat eivät voi olla pelkkiä kavereita", hän sanoi. "Voipas! Jouni on mun paras kaveri", Roselynn ilmoitti, "Sä et kyllä tajua mistään mitään." Tuomi nauroi. "Anteeksi, kunhan vain vähän kiusasin sinua", hän pahoitteli.

Kun Sean ja Rebekka olivat tulleet töistä kotiin, piti Roselynnin tehdä läksyt. Tyttö tarvitsi hieman apua matikantehtäviensä kanssa, ja Sean auttoi mielellään.

"Voi, joko se sikainfluenssa on täälläkin, vai mitähän vatsatautia tämäkin on", Rebekka voihkaisi, kun kumartui jo kolmatta kertaa pöntön ylle sinä aamuna, "Toivottavasti tämä ei kestä pitkään."

"Mokomat nirppanokat", Sean mutisi tullessaan töistä, "Ei se mitään lahjontaa ollut, minä sain sen taulun lahjaksi ilman mitään vastapalveluksia. Onneksi julkkikset sentään luottavat minuun yhä, vaikka viranomaiset eivät luotakaan." Seanin asema lain ruumiillistumana oli horjunut, sillä hänen epäiltiin ottaneen lahjuksia Simcityn kuuluisimmalta mafiapomolta. Niinpä hän joutui taas hoitamaan oikuttelevien tähtösten oikeusasioita. "Mutta vielä minä puhdistan maineeni ja nousen taas huipulle", Sean puhisi vihaisena.

Silti lahjusjupakka tuntui Seanista pahalta ja hän epäili, saisiko koskaan luottamuksen takaisin.

Rebekka lohdutti miestään. "Minä tiedän, ettei sinua niin vain lahjotakaan. Voin yrittää käyttää hyväkseni vaikutusvaltaani poliisilaitoksella, jotta meidän osaston poliisitkin uskoisi sinua", hän lupasi halatessaan Seania. Rebekalla ei vain vielä kovinkaan paljoa vaikutusvaltaa ollut, sillä hän toimi vasta passipoliisina.

Roselynn ei tiennyt mitään isänsä ongelmista, eikä niistä haluttu kertoa tytölle. Rebekka ja Sean pelkäsivät, että Rose saattaisi lipsauttaa asiasta kavereilleen, jotka kertoisivat vanhemmilleen, ja Sean joutuisi entistä pahempaan liemeen.

"Äiti, sun maha on kasvanut ihan kauheasti!" Roselynn huomasi eräänä iltana ja ihmetteli Rebekan vatsakumpua. "Kannattaisiko sun jättää napostelu?" tyttö ehdotti ja sai Rebekan ja Seanin purskahtamaan nauruun. "Voi sinua pikku höpsöä", Rebekka sanoi hymyillen, "Ei tämä napostelusta johdu, vaan siitä, että sinulle on tulossa pikkusisarus." Roselynn katsoi ensin vatsaa ja sitten tiukasti isäänsä. "Eli tämä on sinun syytäsi!" hän sanoi topakasti, eivätkä Rebekka ja Sean voineet olla nauramatta.

"Niin se kai on", Sean myöntyi, "Mutta eikö ole hienoa, että sinusta tulee isosisko!" Roselynn nyökkäsi iloisesti. "Mutta vaan jos se on tyttö", hän sanoi, "pojista ei ole mihinkään. Paitsi ehkä Jounista, se on kiva."

Roselynn tahtoi oppia hyppimään narua, joten Sean ja Rebekka näyttivät tytölle mallia. Pian kuitenkin kävi niin, että Rose oli taitavampi kuin vanhempansa, jotka kompastelivat hyppynaruun koko ajan.

Roselynn ei voinut sietää sotkuisia kylpyhuoneita, ja koska Seania ja Rebekkaa ei siivoaminen kiinnostanut, sai Rose kuurata ammetta tämän tästä.

Kuuraamisen ohella Rose ehti myös purkamaan luovuuttaan. "Sitten kun mä oon iso, niin tahdon olla just tämmöinen", Roselynn mietti, kun oli saanut maalauksensa valmiiksi.

"Taitaa lapsi kohta syntyä, kun vatsa noin pullottaa", Sean tokaisi, kun Rebekka löntysteli ohi jättimäisen vatsansa kanssa.

Roselynn oli perinyt Seanilta innostuksen perhosten pyydystämiseen. Rose joutui pettymään usein, sillä perhoset olivat aivan liian nopeita liikkeissään.

Roselynn ja Jouni viihtyivät yhdessä useampana iltana viikossa. "Vähän kivaa että sait tulla meille koko lauantaiks", Rose intoili, "Nyt voidaan hyvin opetella sitä juhlatanssia."

Simcityn ala-asteista vanhin, jota myös Roselynn ja Jouni kävivät, täytti vuosia ja sen kunniaksi koululla järjestettiin juhlat. Jokaisella luokka-asteella oli oma esityksensä, ja Roselynnin ryhmällä kyseessä oli kaunis klassinen tanssi. "Kokeile sä välillä olla poika, jooko?" Jouni pyysi, "Mäkin haluan kokeilla tota pyörähdystä."

Kun tanssit oli tanssittu, Rose ja Jouni katsoivat elokuvaa, joka oli paikoin niin jännittävä, että he kietoutuivat toisiinsa.

"Voi ei! Minun juustoleipäni!"  Rebekka kauhistui, kun hänen iltapalaleipänsä syttyivät tuleen. Onneksi palokunta saapui nopeasti paikalle ja pelasti keittiön.

Sean ja Rebekka olivat sitä mieltä, että Roselynnin huone oli ehdottomasti romanttisin paikka koko talossa. Kun Roselynn oli nukahtanut, he pujahtivat tytön huoneeseen muhinoimaan.

"Mitähän se äiti kiljuu?" Roselynn ihmetteli, kun heräsi keskellä yötä Rebekan vertahyytävään huutoon.

Kun Rose riensi vanhempiensa huoneeseen, hän tajusi, että kauan odotettu pikkusisarus oli syntymässä. "Äiti näyttää ihan kamalalta", Roselynn ajatteli kauhuissaan.

Hetken päästä Rebekka ei enää näyttänyt kamalalta, vaan onnelliselta. Seankin oli hurjan innoissaan vauvasta, mutta kaiken onnen lisäksi hän tunsi itsensä hieman vanhaksi:  hänellä oli nuorimmaisensa kanssa ikäeroa puoli vuosisataa.

"Äiti, onko se tyttö vai poika?" Roselynn tahtoi heti tietää tulokkaan sukupuolen. "Tyttöhän se", Rebekka vastasi, "Meidän pikku Rachel."

Seuraavana päivänä Rebekka sai olla koko ajan puhelimessa, sillä kaikki ystävät tahtoivat onnitella häntä uudesta tulokkaasta.

Rachel oli iloinen vauva ja sai kaikki hymyilemään. Rebekka olisi tahtonut helliä pikkuista koko ajan.

Rebekka istuskeli huokaillen ihastuksesta Rachelin kehdon laidalla, kun tyttö nukkui. "Olet sinä vaan niin suloinen", Rebekka kuiskasi Rachelille.

Roselynn oli saanut uutta energiaa koulutyöhön Rachelin synnyttyä (olisiko kyse ollut pienoisesta huomionkipeydestä; hyvällä koulumenestyksellä sai varmasti huomiota) ja toi kympin todistuksia kotiin.

"Älä huoli, Tuomi, kyllä sä voit pyytää multa apua Rachelin hoitoon. Mä kyllä osaan, jos sä et osaa", Roselynn selitti Tuomille.

"Onko sinulla taas nälkä?" Rebekka ihmetteli,"Minä luulin, että sinä juuri söit.. No, kyllähän sinä ruokaa tarvitsetkin, kun kasvat niin nopeasti."

Vaikka Rachel olikin lumonnut koko perheen, ei Roselynniäkään unohdettu. Sean peitteli esikoisensa joka ilta.

"Huh, olet ehdottomasti ahnein lapsi, jonka olen koskaan tavannut", Tuomi päivitteli Rachelin pohjatonta ruokahalua.

Roselynn oli tutustunut rinnakkaisluokkalaiseen Oivi Karhilaan ja kutsunut tytön koulun jälkeen kylään. Oivi oli tosi puhelias, ja Rose viihtyi hänen seurassaan.

Roselynn olisi tahtonut, että Oivi olisi tullut juhlistamaan Rachelin synttäreitä, mutta punapään oli pakko lähteä kotiin. Seanin työkaveri Petteri Jokinen sen sijaan osallistui innoissaan synttärihumuun.

Rachelista kasvoi suloinen tyttö. Hänen punaiset hiuksensa olivat samaa sävyä kuin Seanilla. Luonteeltaan Rachel oli siisti (10), kiltti (10) ja leikkimielinen (10), todella ujo (1) ja vähän laiska (3).

Seanista oli tärkeää, että Rachel oppisi puhumaan ennen mitään muuta. "Ei millään muulla ole tässä maailmassa väliä kuin sillä, että pystyy puhumaan", Sean valisti, "Monet sodatkin olisi vältetty, jos osattaisiin hoitaa asiat puhumalla."

Rachel olikin nopea oppimaan, ja pian tyttö lörpötteli jo kuin vanha tekijä. Seuraavaksi olikin aika harjoitella kävelemistä. "Ei voi", Rachel ynisi, kun piti taapertaa äidin luo, "Ito lätäkkö!"

"Ito lätäkkö" oli merkki siitä, että Seanin oli tartuttava jakoavaimeen ja korjattava kylpyamme.

"Oletpas sinä kasvanut!" Tuomi päivitteli, "Eihän sinua kohta jaksa nostellakaan. Toivottavasti opit pian potalle, niin ei tarvitse enää vaippoja vaihdella."

"Onnea äiti!" Roselynn halasi äitiään onnitellakseen häntä ylennyksestä. Rebekka oli nyt poliisivirkailija.

"Väännä niitä korvia, niin se menee sekaisin!" Roselynn ohjeisti Rachelia pupulelun käytössä.

Roselynnillä oli synttärit, ja tyttö pääsi ensimmäistä kertaa puhaltamaan kynttilät kunnolla itse.

Rebekka ja Sean huokaisivat ihastuksesta, kun näkivät Roselynnin teininä. Tyttö oli hurmaava!

Roselynnkin oli oikein tyytyväinen ulkonäköönsä, ja uskoi, että se voisi olla hyvä keino saada suosiota. Hän tahtoi saada mahdollisimman paljon ystäviä ja vaikutusvaltaa. Rose halusi myös kohota mediamoguliksi.

Roselynn tahtoi kantaa kortensa kekoon Rachelin kasvatuksessa. "Kai tajuut, että asiat pitää tehdä pöksyjen sijasta pyttyyn", Rose selitti ihmettelevälle siskolleen, "Se helpottaa kovasti äitin ja isin ja Tuomin elämää, kun ei tarvi vaihdella vaippoja."

"Sainpas näytettyä niille! Maineeni on nyt puhdistettu, ja sain taas asemani takaisin!" Sean kertoi Rebekalle, "Tuskin kukaan enää kehtaa epäilläkään minua, kun sain paljastettua, että ne jotka epäilivät minua lahjusten ottamisesta, itse olivat ottaneet vastaan isoja rahalahjuksia." Rebekka nyökkäsi. "Kuulinkin siitä. Ne nilkit tuotiin poliisilaitokselle kuulusteluihin. Onneksi sinuun taas luotetaan."

 

Aamupalalla Roselynn otti puheeksi tulevaisuutensa. "Äiti, oon vähän miettinyt yliopistoon lähtemistä. Mitä mieltä sä olet?" hän kysäisi Rebekalta. "Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinun pitää mennä yliopistoon", Rebekka vastasi, "mutta älä ihan vielä lähde. Minä en vielä uskalla päästää sinua suureen maailmaan." Niinpä Roselynn päätti odottaa Rachelin seuraavaa syntymäpäivää ja lähteä vasta siskon kasvettua.

Pikku-Rachel oli hurjan kiinnostunut raketeista, planeetoista ja avaruudesta. Hän ei tahtonut leikkiä millään muulla lelulla kuin omalla avaruussukkulallaan.

Oivi oli pyytänyt Roselynniä tyttöjen rentoutumispäivään paikalliseen kylpylään.

"Oivi, onko toi OPISKELIJAPOIKA?" Roselynn kuiskasi Oiville, kun he vihdoin pääsivät kylpylälle. "On se, sen nimi on Tauno Tuokko ja mä kutsuin sen tänne", Oivi kuiski takaisin, "Ja ihan tiedokseks, se on sit mun! Mutta kyllä säkin saat tutustua siihen."

Roselynn todellakin tahtoi tutustua tuohon opiskelijapoikaan, sillä hän tahtoi saada tietää kaiken yliopistoelämästä. Tauno kertoili mielellään juttuja hurjista bileistä, hyvännäköisistä kanssaopiskelijoista ja lehtoreista.

Poreammeessa Roselynn ja Oivi tapasivat erään opiskelijatytön, joka kertoili heille opiskelijaelämän ihanuudesta.

"Toivottavasti tavataan yliopistolla", Tauno sanoi ja halasi Roselynniä, kun he olivat lähdössä. Oivi kiristeli hampaitaan halauksen ajan, mutta taksissa Rose selitti, että se oli vain ystävänhalaus. "Siis ihan varmasti Tauno tykkää susta", Roselynn vakuutti, "Sitä paitsi, sä oot mun paras kaveri, enkä koskaan voisi iskeä parhaan kaverini ihastusta."

Kotona Rachel oli löytänyt lattialta vanhan tuttipullon, jossa oli vielä vähän maitoa jäljellä. Hän ei vielä tajunnut, että vihreä lemupilvi tarkoitti sitä, että ruoka oli homeessa.

Ennen kuin Rebekka tai Sean ehtivät estää Rachelia hörppäämästä, tyttö oli jo juonut kaiken pullossa olleen nesteen. Tietystikin siitä seurasi paha olo.

Sean lohdutteli oksentamisesta järkyttynyttä Rachelia.

Lohdutukseksi Roselynn luki Rachelille tämän lempisadun, joka kertoi avaruusmatkalaisista.

Rachel oli niin väsynyt kaikista päivän leikeistä ja oksentamisesta, että nukahti kesken sadun.

Rebekan vanha ystävä Daniel Luode tuli pitkästä aikaa tervehtimään. "Oho, onpa ukko harmaantunut!" Daniel naurahti nähdessään Seanin, joka tervehti miestä kuten omaa ystäväänsä, sillä olivathan Rebekan ystävät hänenkin ystäviään.

Roselynn oli kuullut, että joku oli tullut ja meni tervehtimään vierasta. "Onpas sinulla nätti tytär, Sean", Daniel kehaisi saaden Rosen punastumaan.

Rachelilla oli syntymäpäivä ja Daniel kutsuttiin juhliin. Herra ei kuitenkaan katsellut päivänsankaria, vaan tämän isosiskoa.

Roselynn, Rebekka ja Sean eivät nähneet muuta kuin Rachelin, joka hieman hämmentyi kaikesta huomiosta.

Kasvettuaan Rachel hymyili ujosti ja tahtoi pois kaikkien katseiden alta.

Uudet vaatteet ja kampaus piristivät synttärisankarin mieltä.

Samana iltana Roselynn soitti yliopistolle kysyäkseen, oliko saanut opiskelupaikan. "Totta kai olet päässyt sisään", yliopiston sihteeri ilmoitti, "Voit aloittaa opintosi jo huomenna."

Sean onnitteli esikoistaan halauksella. "Kyllähän minä tiesin, että pääsisit sisään", hän myhäili, "Vähän kyllä pelottaa päästää sinut yksinään yliopistolle, mutta uskon, että pärjäät."

Aamulla Roselynn sitten olikin jo yliopistolla.

Mutta yksin hän ei ollut lähtenyt, vaan Oivi tuli hänen mukaansa. "Vähänkö siistiä, me ollaan nyt täällä!" Oivi kiljahti.

Tyttöjen mielestä opiskelijaelämää ei voinut aloittaa vanhoissa vaatteissa tai kampauksissa, joten edessä oli tyylinmuutos.

Kun pääaineet oli valittu (Roselynn päätti opiskella filosofiaa, Oivi valitsi teatteritaiteen, sillä tahtoi eläväksi legendaksi), tytöt vetäytyivät pelaamaan shakkia ja tarkkailemaan asuntolan muita asukkaita.

Roselynn päätti aloittaa lopputyön tekemisen hyvissä ajoin.

Samoin teki Oivi. Lopputyö oli tyttöjen mielestä yllättävän raskas tehtävä, eivätkä he olleet Taunon ja muiden opiskelijoiden puheista olettaneet opiskelijaelämän sisältävän myös kunnon opiskelua.

 

Illalla Roselynn oli taas pelaamassa shakkia. Hänen seuranaan oli Kaarlo Latola, jonka juttujen taso ei Rosen mielestä ollut kovinkaan korkea.

Roselynnista oli kuitenkin hauskaa tutustua uusiin simeihin, ja Kaarlo oli hänestä jotenkin suloinen puhuessaan omista nörttijutuistaan.

Oivi tahtoi menestyä opinnoissaan, joten hän keskittyi uusien suhteiden luomisen sijaan esseiden kirjoittamiseen.

Välillä oli kuitenkin irroteltava. Roselynn ja Oivi rakastivat tanssia.

Muut asuntolan asukkaat pitivät tyttöjä hieman hulluina, sillä heidän tanssiaan ei voinut sanoa kovinkaan sulokkaaksi ja kauniiksi. Sitä itse asiassa tuskin tunnisti tanssiksi.

"Onko teidän ihan pakko heilua noin typerän näköisesti?" hieman ärsyyntynyt miesasukas kysyi Oivilta. "Varsinkin tuo sinun ystävättäresi vaikuttaa vähän.. hullulta." Oivi ei oikein tiennyt mitä vastata, joten hän vain nyökkäili myöntelevästi.

Oivin rakas opiskelijapoika Tauno oli innoissaan, kun tytöt olivat saapuneet kampukselle. "Tosi kiva nähdä teidät vihdoin täällä", Tauno sanoi.

"Tai oikeastaan, tosi kiva nähdä sut täällä. Ei siitä Rosesta niin väliä", hän korjasi itseään ja otti Oivia käsistä kiinni.

Sitten hän suuteli Oivia hellästi. Oivi ei edes tajunnut saaneensa ensisuudelman, niin huumaantunut hän Taunosta oli.

Seuraavan suudelman hän sitten tajusikin ja oli täysillä mukana.

Loppupäivän Oivi viettikin Taunon kainalossa asuntolan etuterassilla. "Kai tiesit, että mä olen ollut ihastunut suhun tyyliin aina?" Tauno kysyi ja sai Oivin punastumaan.

Roselynn oli saanut puhelun Rachelilta. Rachelia kiinnosti kovasti siskon touhut, ja Rosesta oli hauskaa kuulla miten Rachelilla sujui. Roselynn kaipasi hurjasti perhettään.

 

"Mun täytyy nyt mennä, kaverit pitää jotkut megabileet meidän asuntolassa", Tauno ilmoitti illan pimennyttyä, "mutta mulla oli tosi hauskaa. Tavataanhan me pian uudelleen?" Oivi vastasi myöntävästi; tätähän hän oli halunnut ties kuinka kauan.

"Ai mitä? Siis te pussailitte ja söpöilitte koko iltapäivän? Vähän söpöä!" Roselynn oli iloinen Oivin uuden suhteen puolesta. Samalla hän tunsi hieman kateutta. Hänkin tahtoi jonkun jonka kanssa söpöillä.

Illalla nukkumaan käydessä Roselynn tunsi olonsa kauhean yksinäiseksi.

Oiville opiskelu alkoi käydä hieman turhan raskaaksi. Hän nukahteli minne sattui.

Roselynn ei saanut unta ja pyöriskeltyään tarpeeksi sängyssään, hän painui pihalle tutkailemaan tähtiä. Rachel oli suositellut hänelle tähtitieteen harrastamista.

Pitääkseen ajatuksensa pois yksinäisyydestä ja rakkaudenkaipuusta Roselynn tahtoi aloittaa uuden harrastuksen. Hän tahtoi oppia tanssimaan paremmin, sillä hän ei ollut kuullut moniakaan kehuja taidoistaan. Rose sai suostuteltua Oivinkin harjoittelemaan balettia.

Roselynniä hymyilytti, kun hän huomasi, että erään pojan oli vaikeaa pitää katsettaan kirjassaan tyttöjen venytellessä.

Esseiden kirjoittaminen oli hieman hankalaa Roselynnillekin. "Minä kyllä tiedän kaiken tästä aiheesta, mutta miten muotoilisin ajatukseni?" hän tuskaili.

"Aika menee hurjan nopeesti, eikö? Ihan kuin me oltais vasta aloitettu täällä, mutta eka vuosi onkin jo mennyt!" Oivi päivitteli. Roselynn huokaisi. Oli mennyt jo vuosi, ja hän oli vieläkin yksin!

Roselynn tahtoi päästä pois kampukselta tuulettamaan ajatuksiaan, ja hän suuntasi tanssistudio Nelitahtiin.

"Hei, Roselynnkös se siinä?" Roselynn kuuli tutun ääneen astuttuaan sisään Nelitahtiin. "Oh, hei Daniel!" hän tunnisti miehen äitinsä ystäväksi, "Kiva nähdä pitkästä aikaa!"

"Siitä todellakin on pitkä aika, kun viimeksi nähtiin. Sinähän olet kasvanut ihan kamalasti!" Daniel ihmetteli, "Tai siis et kamalasti. Oikein kauniisti olet kasvanut." Roselynn punastui. Hän ei ollut tottunut kuulemaan tuollaisia juttuja miehiltä. Hän ja Daniel juttelivat pitkän aikaa, ja Rosella oli oikein hauskaa. Lopulta Daniel kysyi, tahtoisiko Roselynn tanssia.

Roselynn tahtoi aina tanssia. "Hassua tanssia jonkun miehen kanssa, oon niin tottunut tanssimaan Oivin kanssa", Roselynn tunnusti.

"Te ette varmaan Oivin kanssa tanssi näin?" Daniel sanoi ja vetäisi Roselynnin lähelleen paritanssiasentoon. "Oh, ei tanssita", Rose sanoi ujohkosti.

Daniel nojautui lähemmäs Roselynniä. Rosesta tuntui että hän pyörtyisi kohta, niin hyvältä hänestä tuntui olla Danielin syleilyssä.

Daniel laski kätensä Roselynnin takapuolelle. Rose tiesi, että hänen olisi oikeastaan pitänyt pahastua, mutta hän ei voinut, sillä hän oli salaa toivonut sitä.

Hetken mielijohteesta hän taivutti Danielia taaksepäin ja suuteli miestä suoraan huulille.

Suudelman jälkeen Daniel tarttui Roselynniä kädestä ja veti hänet perässään hieman suojaisampaan paikkaan. "Tunsin itseni hieman epämiehekkääksi tuolla", hän sanoi hieman häpeillen, "näin sen olisi oikeasti pitänyt mennä!" Daniel suuteli intohimoisesti Roselynniä, joka oli tyytyväinen siitä, että Daniel piti hänestä niin tiukasti kiinni. Muuten hän olisi saattanut valahtaa lattialle, sillä hänen polviaan heikotti.

"Huh, Daniel, mä en tiedä mitä sanoa", Roselynn sanoi, kun he vihdoin irrottautuivat suudelmastaan. Daniel naurahti. "Sano, että haluat tavata minua vielä uudestaankin", hän sanoi hymyillen.

Roselynn oli aivan omissa ajatuksissaan (toisin sanoen aivan Danielin lumoissa) kun palasi yliopistolle. Hän ei edes huomannut viuhahtelijaa, joka yritti häiritä hänen balettiharjoituksiaan.

Oivilla meni hyvin Taunonsa kanssa. Hän osoitti rakkauttaan estottomasti.

~*~*~*~

Simcityssä Daniel oli käymässä Winterfieldeillä. "Sean, minulla olisi hieman kerrottavaa sinulle", Daniel ilmoitti kesken kalkkuna-aterian, "ja minä toivon, ettet murhaa minua heti kuultuasi tämän." Sean näytti epäilevältä. "Kerro toki asiasi, mutta minä en lupaa mitään. Muista, että laki on puolellani", hän vastasi. Daniel nielaisi ennen kuin kertoi asiansa. "Öhh, tuota noin. Minä olen rakastunut tyttäreesi", hän tunnusti. "Mitä!?" Sean räjähti, "Rachel on vasta lapsi! Tuohan on rikollista!" Daniel säikähti. "Enhän minä Rachelia tarkoita!" hän sanoi vikkelästi, "Vaan teidän Roselynnistä minä puhun."

Sean punastui häpeästä ja sanoi hiljaa: "Ai.." Rebekka sen sijaan katsoi tuimasti Danielia. "Puhutko nyt totta?" hän tiukkasi Danielilta. "Totta kai puhun totta. Miksi minä valehtelisin?" Daniel vakuutti.

"Hmm, niin.. Öh, hieno juttu kai", Rebekka sanoi ja yritti hymyillä, mutta se oli vaikeaa, "Luuletko, että teidän juttunne kestää? Koska jos sinä murrat Roselynnin sydämen, niin saat maksaa siitä." Daniel huokaisi osin säikähtäneesti, osin onnellisesti. "En minä murra Roselynnin sydäntä. Minähän rakastan häntä!" hän vastasi.

 Tämän osan piti olla valmis jo aiemmin tänään, mutta venähti vähän.. Hyvää itsenäisyyspäivää siis niille, jotka osan vielä tämän illan aikana lukevat. :) Ja sitten loppuun pieni hauska fakta Oivista: naisella on yhä kasvutavoite. :D