Rachelin kotiinpaluu ei ollut niin iloinen kuin olisi voinut olettaa. Pihalla odotti kaadettu roskapönttö ja tuhansittain torakoita.

Kun roskapönttö oli nostettu pystyyn ja roskat heitetty sen sisälle, Rachel pääsi nauttimaan kunnolla kotiinpaluusta. Sean oli iloinen siitä, että oli saanut taas shakinpeluuseuraa. "Rebekka nykyään vain polkee kuntopyörällään ja nukkuu", Sean marmatti, "joten on tosi kivaa, että sinä olet täällä. Ei tarvitse yksin pelailla."

Rachel oli vaihtanut vaatteensa kotoisampiin ja päätti sitten syventyä etsimään työpaikkaa. Sairaaloissa ei kuitenkaan tarvittu sillä hetkellä työntekijöitä.

Rachel muutti myös kampaustaan.

"Oletkos ajatellut kihlata ja naida sen Haraldin?" Rebekka uteli Rachelilta eräänä iltana, "Minusta te olette jo sen ikäisiä, että ihan hyvin voisitte mennä naimisiin, olette seurustelleetkin jo aika pitkään. Eikö teidän olisi jo aika virallistaa suhteenne?" Rachel kohautti olkiaan. "Varmaan.. Ei me vielä olla tuommoisia mietitty", hän vastasi. "No, teidän kyllä pitäisi miettiä", Rebekka sanoi topakasti, "Milloin muuten saamme nähdä Haraldin kunnolla? Olenhan minä hänet ohimennen tavannut, mutta tahtoisin tutustua häneen paremmin."

Rachel pyysi Haraldin kylään, jotta voisi esitellä miehen paremmin vanhemmilleen - ja koska kaipasi tätä kovasti.

"Vai sinä olet Harald. Hauska tutustua!" Sean innostui Haraldin tapaamisesta ja paiskasi riemukkaasti kättä miehen kanssa. "Samoin. On tosi kiva nähdä, keneltä Rachel on kauniit piirteensä perinyt", Harald sanoi ja katsoi hymyillen Racheliin, joka punastui sievästi. "Äläs nyt!" Sean sanoi selvästi hyvillään ja punastui täsmälleen samalla tavalla kuin Rachel. 

"Sinä vaikutat oikein mukavalta nuorelta mieheltä", Rebekka totesi tyytyväisenä. "Kyllä tuollaisen kehtaisi sukuun ottaa", hän lisäsi vihjailevasti Rachelille, jota alkoi jo tuskastuttaa äitinsä vihjaukset avioliitosta.

"Tuota.. Haluaisitko muuttaa asumaan tänne, nyt kun olet tavannut vanhempanikin?" Rachel uskaltautui kysymään Haraldilta. "Tietenkin!" Harald vastasi, "Nytpä ratkesi kaikki asunto-ongelmat kerta heitolla."

Rachelin luo muuttaminen tarkoitti kasvun paikkaa Haraldille.

Harald toi talouteen 8 000 simoleonia. Hänen tavoitteensa on suosio ja hän tahtoo kapteeni Sankariksi eli poliisiuran huipulle. Luonteeltaan herra on seuraavanlainen: 4-10-4-4-3. Yliopistossa Harald oli opiskellut historiaa.

"Tämähän on melkein kuin asuisi vieläkin asuntolassa, kun ei tarvitse itse kokkailla", Harald tuumasi tyytyväisenä, kun Rebekka oli valmistanut räiskäleitä aamiaiseksi.

Rachel ja Harald olivat kumpikin työttömiä, ja päivät kävivät helposti pitkiksi. Onneksi heillä kuitenkin riitti iloa toisistaan.

Lakanat pöllysivätkin tiuhaan tahtiin.

Myös pihan poreamme sai toimia nuoren lemmen näyttämönä.

Kokonaan sinisiin pukeutunut Erika oli alkanut ahdistella Seania. Hän tuppautui joka päivä töiden jälkeen Winterfieldeille. "Erika, voisitko joskus mennä omaankin kotiisi?" Sean pyysi. "Oi, en todellakaan!" Erika vastasi, "Minä aion tulla teille niin monta kertaa, että päästät minut sisälle asti!" Sean huokaisi. "Kai tajuat, että hankin kohta sinulle lähestymiskiellon?" hän uhkasi.

Rebekka oli ihan koukussa kuntopyöräänsä. Hän poljeskeli sillä aina kun oli aikaa.

Rachel ja Harald sen sijaan olivat koukussa toisiinsa. He olivat aina yhdessä.

"Rachel! Mitä sinä teet meidän makuuhuoneessamme alusvaatteisillasi?" Sean ihmetteli kun löysi vähäpukeisen tyttärensä petaamasta hänen ja Rebekan sänkyä. "Oh, en mitään", Rachel totesi viattomasti, "Olin juuri menossa suihkuun, ja huomasin, että teidän sängynpeite oli vähän vinossa." Sean hieman epäili Racheli sanoja, mutta ei silti sanonut mitään. Kyllä hän tiesi, että myös Harald oli ollut huoneessa.

Harald oli oppinut yliopistolla pahoja tapoja, eikä hän ollut vielä päässyt eroon niistä. Sen sijaan, että olisi laittanut ruokaa, Harald tonki mieluummin jääkaapista pientä purtavaa.

Harald oli saanut töitä poliisikokelaana. Hän tahtoi todistaa muille poliiseille, muiden muassa Rebekalle, että oli poliisiainesta, joten hän treenasi kovasti ollakseen huippukunnossa.

"Miten nämä pöntöt ovat aina näin likaisia?" Rebekka tuskaili, "Vastahan minä tämänkin kuurasin!"

Syynä oli Rachel, joka oli yhtäkkiä alkanut voida pahoin. "Mitähän tämä on?" Rachel ihmetteli, "En kai vain ole saanut ruokamyrkytystä?"

"Valmistautukaa maailman parhaan poliisikokelaan saapumiseen!" Harald intoili ensimmäisenä työpäivänään.

Rachel ei ollut vieläkään löytänyt haluamaansa työpaikkaa, mutta onneksi kotonakin riitti kaikenlaista pikkuista puuhattavaa. Sudet olivat kaivaneet pihalle kuoppia, joita Rachel aikansa kuluksi täytteli paheksuvista katseista huolimatta.

"Uuh, olisi sittenkin pitänyt jättää kolmas lautasellinen räiskäleitä väliin.." Rachel tuumi huomattuaan, että kiloja oli kertynyt. Hänellä oli viime aikoina ollut aivan kamala nälkä koko ajan, ja hän tunsi syövänsä ainakin kahden edestä.

Rachel tahtoi karistaa ylimääräiset kilonsa mahdollisimman pian. Onneksi päivisin kuntopyörä oli vapaana.

Treeni auttoi nopeammin kuin Rachel oli uskonutkaan.

Silti vaatteet eivät tuntuneet mahtuvan päälle. Rachelin oli pakko vaihtaa väljempään paitaan ja löysempiin farkkuihin.

"Mitä luulet, millaiset mahdollisuudet minulla on pärjätä poliisiuralla?" Harald kysyi Rebekalta eräänä iltana. "Oikein hyvät", Rebekka vakuutti, "Kunhan vain unohdat tuon 'minä olen paras kaikista ikinä' -asenteesi."

"Rachel! Mitä sinun mahalle on tapahtunut?" Harald ihmetteli huomatessaan, että Rachel ei ollut enää oma solakka itsensä. "Harald.. Minusta tuntuu, että olen raskaana", Rachel sanoi varovasti, sillä ei tiennyt miten Harald siihen suhtautuisi.

"Oikeasti? Sehän on tosi hienoa!" Harald sanoi selvästi ilahtuneena ja kosketti hellästi Rachelin vatsaa, "Oletko jo kertonut Seanille ja Rebekalle?" Rachel pudisti päätään. "En. Halusin ensin kertoa sinulle", hän vastasi.

Rachel ja Harald päättivät kertoa ilouutisen heti Rebekalle ja Seanille. He kutsuivat tulevat isovanhemmat ruokapöydän ääreen. "Äiti, isi", Rachel aloitti ja katsoi hymyillen Haraldiin, "Me ollaan raskaana!"

Seanin ja Rebekan reaktio ei ollut ihan sitä mitä nuori pari oli ajatellut. "Mitä?" Sean ja Rebekka ähkäisivät yhteen ääneen, "Tai siis.." Rebekka vetäisi syvään henkeä. "Onnea teille, tämä on tosi hienoa", hän sanoi hymyillen hieman epävarmasti, "Mutta menkäähän nyt iloitsemaan onnestanne kahden kesken, minun ja Seanin pitää hieman keskustella."

Kun Rachel ja Harald olivat lähteneet, Sean ja Rebekka katsoivat toisiaan hämmentyneinä. "Eihän tässä näin pitänyt käydä!" Rebekka sanoi ja Sean nyökytteli kiivaasti näyttääkseen olevansa samaa mieltä. "Eiväthän he ole edes kihloissa! Minä kuvittelin, että he lupautuisivat toisilleen ennen kuin edes miettisivät lasten hankintaa!" Sean pulputti. "Aivan! Heidän täytyy mennä naimisiin ennen kuin lapsi syntyy", Rebekka sanoi päättäväisesti.

Sean päätti puhua asiasta Rachelin kanssa. "Minun ja äitisi mielestä sinun ja Haraldin pitäisi mennä naimisiin, ennen kuin pikkuinen syntyy", Sean sanoi suoraan. "Miksi?" Rachel kysyi, "Eikö se riitä, että me rakastamme toisiamme ja tulevaa lasta?"
"No, kyllä se kai riittää, mutta me olemme perinteisiä simejä, emmekä oikein pidä ajatuksesta, että lapsi syntyisi ennen kuin menette naimisiin", Sean vastasi, "Emme tietenkään pakota teitä mihinkään, mutta miksi ette menisi naimisiin, jos kerran rakastatte toisianne?"

"Tämä on oikeasti tärkeää meille. Ajattelemme vain tulevan lapsen parasta", Sean selitti. "Ymmärrän.." Rachel sanoi mietteliäästi, "Ehkä minä puhun Haraldille tästä."

Rachel ei kuitenkaan voinut puhua Haraldille asiasta aivan heti, sillä mies oli töissä. Sen sijaan hän päätti virittää flyygelin.

Kun flyygeli oli taas vireessä, Rachel tahtoi kokeilla myös soittamista.

"Sinähän soitat ja laulat oikein kauniisti", paikalle kuuntelemaan tullut Sean totesi, "En olekaan koskaan ennen kuullut sinun laulavan."

Roselynn oli tullut tapaamaan vanhempiaan ja Rachelia.

"Minulla ja Danielilla menee oikein mahtavasti, kaikki on tosi ihanaa!" Roselynn kertoi, "Minä olen saanut töitä matkamuistomaakarina ja minusta tuntuu, että olen myös raskaana, mutta en ole siitä vielä ihan varma."

Rachel päätti kysyä siskoltaan neuvoa avioliittoasiassa. "Tee niin kuin sinusta parhaalta tuntuu", Roselynn sanoi, "Vaikka en näekään mitään haittaa siinä, että menisitte naimisiin. Ei se oikeasti muuta mitään. Se vain varmistaa sen, ettei toinen noin vain lähde suhteesta."

 Roselynn oli jäänyt illalliselle. Ruokapöydässä oli iloinen tunnelma. "Mitä minä oikein voin tehdä, jotta ylenisin? Olen muuttanut asennettani, olen treenannut kuin hullu, olen ostanut hillomunkkeja ylikonstaapelille.." Harald tuskaili Rebekalle, koska ei ollut vieläkään saanut ylennysta. "Hillomunkkeja? Siinä se ongelma on - hän vihaa hillomunkkeja. Osta mieluummin suklaadonitseja, niistä hän pitää", Rebekka neuvoi.

Yllättäen Rachel nosti pöydälle sormusrasian ja työnsi sen Haraldin eteen. Harald nosti hämmästyneenä kätensä suun eteen. "Unohda hillomunkit ja suklaadonitsit, Harald", Rachel sanoi, "ja kerro, tahdotko mennä naimisiin kanssani?"

"Totta kai minä tahdon naida sinuaeikunsiis sinut", Harald vastasi ja pujotti sormuksen sormeensa.

Sean ja Rebekka nostivat maljoja helpottuneina ja onnellisina. "Tämä on oikea onnen päivä!" Rebekka riemuitsi.

Rachel ja Harald eivät tahtoneet aikailla, vaan marssivat saman tien hääkaaren alle. Rachelia hieman harmitti, kun hän ei saanutkaan unelmiensa hääpukua mahansa takia.

Harald liitettiin Winterfieldien sukuun terälehtisateessa.

"Olen tällä hetkellä varmaan maailman onnellisin mies, vaikka tämä naimisiin meno tulikin aika yllättäen", Harald kuiskasi Rachelille.

Roselynn pyyhki silmäkulmiaan. Hänestä häät olivat hurjan romanttiset kaikessa spontaaniudessaan.

Hääpari ei jaksanut juhlia häitään kovinkaan pitkään. Rachel oli aivan uupunut, eikä Haraldkaan olisi jaksanut kauaa valvoa.

Kevät oli mielenkiintoinen vuodenaika: perhoset liihottelivat ja lunta satoi samaan aikaan.

"Syntyyköhän se jo pian?" Harald pohdiskeli. "Eiköhän", Rachel vastasi, "Ainakin toivottavasti. Tämä maha alkaa olla jo hieman häiritsevän iso."

Seuraavana yönä Rachel ja Harald heräsivät siihen, että joku soitti pianoa.

Rebekan karhuryhmäkaveri Kari Turhama soitteli kauniita sävelmiä, ja Rachel päätti antaa miehelle hieman tippiä, kun hänen vatsassaan tuntui omituinen vihlaisu. (Eikö muuten ole törkeää mennä soittelemaan toisten taloon keskellä yötä ja vielä pyytää tippiä siitä?)

"Ooh, minusta tuntuu että se syntyy!" Rachel vaikersi tuskissaan.

"Hui kamala!" Harald henkäisi, eikä tahtonut katsoa tuskaista Rachelia.

"Hei mies! Miksi sinä oikein stalkkaat minun synnyttävää vaimoani?" Harald kysyi omistushaluisesti Kari Turhamalta, joka eläytyi vahvasti Rachelin ensimmäiseen synnytykseen.

Pian Rachel katseli pienen pojan silmiin. Haraldin kysymyksestä loukkaantunut Kari paineli alakertaan murjottamaan.

Uusi tulokas oli vihreäsilmäinen ja vaaleahiuksinen poika. "Meidän pikku Quill", Rachel leperteli vauvalle.

 

"Tervehdipä ensimmäistä lapsenlastasi!" Rebekka esitteli Quillin Seanille. "Kappas! Sehän muistuttaa sinua vihreine silmineen", Sean ilahtui.

"Nukuhan nyt pitkät yöunet, ettei äitin ja isin tarvitse herätä kesken kaiken", Rachel kuiski laittaessaan Quillia nukkumaan. "Ajatella, tuo lapsi on meidän ikioma", Harald mietti, "Tosi hurjaa!"

Koska Quill oli niin suloinen vanhempiensa mielestä, Rachel ja Harald päättivät hankkia lisää jälkikasvua.

"Hehe, näytät ihan tytöltä kun laitat silmät tuolla tavalla kiinni!" Harald hörötti syöttäessään poikaansa.

"Ällöttävää! Eikö kukaan koskaan siivoa täällä?" Rachel nyrpisteli nenäänsä kuuratessaan hellaa.

Sen jälkeen hän korjasi television, joka oli ollut rikki jo monta viikkoa. Rachel sai laitteen korjatuksi samalla hetkellä, kun Sean astui sisään ja tervehti häntä iloisesti.

"Moi isi!" Rachel ehti vastata ennen kuin huomasi, että huoneessa oli heidän kahden lisäksi myös eräs ei-toivottu vieras. Rachel henkäisi järkyttyneenä, kun tajusi isänsä kuolevan.

Rachel alkoi kirkua ja houkutteli äänellään paikalle Haraldin ja lastenhoitajamummelin, joista kumpikaan ei näyttänyt huomaavan nättiä hulaneitosta.

"Hei pappa, otas tää drinksu ja sit lähdetään!" viikatemiehen kolea ääni kaikui aavemaisesti huoneessa. Rachel oli murtunut kyyneliin, mutta muut vain tuijottivat omituista tapahtumaa kuin transsissa.

Rachel ei voinut uskoa, että hänen isänsä oli poissa.

Harald halasi vaimoaan. "Älä sure, Rach-rakas. Kyllähän sinä tiesit, että hän kuolee joskus. Me kaikki kuolemme joskus", hän jutteli rauhoittavasti itkevälle Rachelille, "Tässä maailmassa on vain yksi varma asia: jos syntyy, myös kuolee joskus."

Rachel ei silti voinut olla itkemättä. Myös Rebekka oli aivan poissa tolaltaan. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämensä olisi kiskottu irti, niin ontto olo hänellä oli.

Illalla ontto tunne vain vahvistui. Rebekasta oli kauheaa ajatella, että hän oli aamulla herännyt Seanin kainalosta, mutta nyt mies ei enää painautuisikaan häneen kylkeensä.

Tällainen vähän surullisempi loppu tällä kertaa. Seuraava osa tulee varmaan tällä kertaa suhteellisen nopeasti, koska kaikki kuvat sitä varten on jo otettu. Kahdeksannen osan yhteydessä julkaisen myös sukupuun. :) Kommentoida saa oikein mielellään.